
Matias Siltanen on Hollantia ja Puolaa vastaan valmistautuvan Huuhkajien nuorin pelaaja. Vasta 18-vuotias Djurgårdenin keskikenttäpelaaja liittyi joukkueen mukaan maanantaina, kun Huuhkajat kokoontui Kalastajatorpalle.
– Totta kai ihan mahtava fiilis. Kaikkien suomalaisten unelma. Varmasti kaikki suomalaiset jalkapalloilijat unelmoivat siitä, että pääsisivät joskus Huuhkajien mukaan, Siltanen sanoi mediatapaamisessa.
– Totta kai haluan aina pelata. Tiedostan, että en ole mikään vakioavaaja, mutta totta kai toivon, että pääsisin pelaamaan mahdollisimman paljon. Aina kun saa sauman näyttää omia taitoja, niin siitähän se lähtee.
Siltanen olisi ollut ikänsä puolesta valintakelpoinen myös alle 21-vuotiaiden EM-lopputurnaukseen, mutta sanoi, ettei ollut puhunut joukkueen päävalmentaja Mika Lehkosuon kanssa asiasta.
Miten päävalmentaja Jacob Friis perusteli valintaasi sinulle?
– Hän sanoi, että olen hyvä pelaaja, ja iällä ei ole hänelle mitään väliä. Hän ottaa parhaat, jotka näkee. Ei sen enempää
Jännittikö tulla Huuhkajiin?
– Ehkä vähän. Olen ollut junnumaajoukkueessa ja niissä on samoja juttuja. Täällä kuitenkin on tietyllä tavalla erilaista ja kaikki on isompaa.
Isossa vastuussa Djurgårdenissa
Siltanen on ollut Djurgårdenin avauskokoonpanossa ensimmäistä Allsvenskanin kierrosta lukuun ottamatta jokaisessa ottelussa. Konferenssiliigan pudotuspelit jäivät välistä edustusoikeusasioiden takia, mutta liigassa vastuuta on tullut siis todella hyvin.
– Minulla on mennyt alusta alkaen hyvin, ja olen pystynyt pitämään oman tasoni. Totta kai siihen vaikuttaa sekin, että meillä on ollut paljon loukkaantumisia. Sitä ei auta sivuuttaa. Vaikka niitä on ollut, ei avaukseen pääse, jos ei pysty pelaamaan hyvin. Olen pystynyt pelaamaan hyvin, vaikka tuloksellisesti ei ole mennyt hyvin. Se varmasti on auttanut asiaa, KuPS-kasvatti totesi.
Miten arki on alkanut rullata Tukholmassa, joka on hieman isompi kuin Kuopio?
Onhan se vähän isompi, mutta ei se kuitenkaan Kuopio ole, ei se niin hyvä kaupunki ole. Totta kai on erilaista, kun muuttaa yksin ulkomaille ensimmäistä kertaa. Alussa oli totuttelua, mutta ei ole ollut mitään isompia ongelmia. Seura ja joukkuekaverit ovat auttaneet todella hyvin, jos olen jotain apua tarvinnut. Ei ole ollut valittamista.
Nuori mies myös tunnistetaan ajoittain suurkaupungin kaduilla.
– Jotkut tulevat pyytämään kadulla kuvaa tai nimmaria. Se on minun päivästäni viisi sekuntia, joten kyllä minulle niihin aina löytyy aikaa.
Lopuksi, mitä odotat itseltäsi tänä aikana Huuhkajissa ja kovia vastustajia vastaan?
– Odotan, että pystyn olemaan oma itseni ja näyttämään osaamista, jota minulla. Toivon, että pääsen pelaamaankin. Sieltä on tulossa pelimiehiä vastaan, mutta ei se meitä haittaa.
Suomi kohtaa Hollannin lauantaina Helsingissä.
Panu Markkanen
Siltanen fiilistelee valintaa Huuhkajiin alla olevalla videolla.