Helsingin Olympiastadionilla oli lauantaina hieno tunnelma, vaikka jo etukäteen tiedettiin, että Suomi häviäisi Hollannille.

Oranssit voittivat 2-0. Yleisöstä toisteltiin Hannu Karpolta tuttua fraasia: ”Yllätyitkö? Minä en”.

Suomella ei ole tällä hetkellä mitään jakoa Hollannin tasoista joukkuetta vastaan. Kuvaavaa oli, että Hollannin media kyseli päävalmentaja Ronald Koemanilta epäsuorasti, miksi Hollanti voitti vain 2-0? Koeman myönsi, että suurinumeroisempikin voitto oli tarjolla.

Tilanne ei ole uusi. Eihän Suomi ole koskaan voittanut Hollantia kilpailullisessa ottelussa. Ainoa voitto on vuodelta 1950, jolloin Hollanti päihitettiin ystävyysottelussa 4-1.

Unohduksiin on tosin jäänyt, että 1991 Suomi todellakin kykeni taistelemaan Hollantia vastaan Olympiastadionilla MM-karsintaottelussa 1-1 -tasapelin. Frank de Boer oli maalannut Hollannin johtoon, mutta Erik Holmgrenin maali toi Suomen tasoihin.

Yleisömäärä oli tuolloin 21 207. Pari vuotta aiemmin Suomen ja Hollannin MM-karsintaottelussa oli 46 217 katsojaa edellisen vuoden EM-kisafanituksen takia. Se vuoden 1989 Helsingin Hollanti-ottelu on jäänyt kansakunnan muistiin vahvemmin, vaikka tappio tuli.

Silloin Hollanti voitti 1-0. Katsomossa suomalaisilla oli lakana, jossa luki ”Gullit esiin”. Sellaisia huutojakin katsomosta tuli, kun Hollannin silloinen tähtipelaaja Ruud Gullit aloitti vaihtopenkillä.

Gullit järjesteli 87. minuutilla Wim Kieftin voittomaalin. Suomen kansa ei ollut pettynyt. Hallitsevalle Euroopan mestarille hävittiin vain 0-1 ja itse Ruud Gullit nähtiin pelaamassa.

Vuonna 2005 meininki oli jo ihan toinen, kun Hollanti saapui pelaamaan Suomeen MM-karsintaottelua. Vierasjoukkueen fanitus oli vaihtunut Suomessa kotijoukkueen fanitukseksi.

Jari Litmasen ja kumppaneiden menestys maailmalla oli tuonut ymmärrystä, että Suomikin voisi pärjätä. Yleisöä Olympiastadionilla 37 786. Paikan päällä oli elämyksiä hakeneita yritysvieraitakin, mutta valtaosa katsojista oli oikeita jalkapallofanejakin, jotka kannustivat Suomea.

Tämä Suomen kultainen sukupolvi ei kuitenkaan selviytynyt arvokisoihin. Syyllisenä pidettiin päävalmentaja Antti Muurista, jonka ”sexy football” -taktiikka ei nyt ollut kaikkein älykkäin vaihtoehto joukkueen potentiaalin maksimoinniksi.

Pohjoiskaarteessa ei 2005 fanitettu Hollannin tähtiä Arjen Robbenia tai Ruud van Nistelrooya. Sieltä huudeltiin, että ”leikatkaa Muuriselta munat” tähän ”sexy football” -vertaukseen liittyen.

Hollanti voitti ottelun 4-0. Muurinen sai ottelun jälkeen potkut.

Kultaisen sukupolven jälkeen Suomella ei ole ollut realistisia mahdollisuuksia Hollannin haastamiseen. Helsingin Olympiastadionilla syyskuussa 2011 Hollanti käväisi voittamassa Suomen EM-karsintaottelussa 2-0. Mixu Paatelaisen joulukuusella ei maailmantähtiä pysäytetty.

Tuon ottelun katsojamäärä oli 21 580. Vajaat 14 vuotta myöhemmin kesäkuussa katsojia oli 29 483, vaikka ottelun asetelma oli sama. Suomi ei voisi voittaa.

Nykyistä päävalmentajaa Jacob Friisiä käy sääliksi. Häntä ei voi syyttää siitä, ettei Suomen pelaajamateriaali yksinkertaisesti riitä parempaan.

Friisiä ei ole ottelun jälkeen arvosteltu eivätkä pelaajatkaan odotuksiin nähden alisuorittaneet. Hollanti sai maalinsa, koska toppareiden Arttu Hoskosen ja Robert Ivanovin taso ei vain riitä. He eivät olleet pelanneet kuukausiin, mutta parempiakaan pelaajia Suomella ei ollut heittää tilalle.

Parasta lauantain ottelussa oli suomalainen jalkapallokulttuuri. Pohjoiskaarre esiintyi edukseen ja turvannee sen, että yleisöä tulee peleihin jatkossakin tunnelmasta nauttimaan.

Maajoukkueen fanikulttuurin osalta Suomi on kehittynyt kovan luokan jalkapallomaaksi. Valitettavasti pelaajakehitys ei ole kulkenut kelkassa mukana.

Otto Palojärvi